Oltiin tänään taas tottistelemassa. Alkuun paikallaoloa. Ku saatiin koirat maahan, alko pieni vesisade muuttua ihan kauheeksi vesisateeksi. Oltiin just lopettelemassa paikallaoloa niin Ruu nousi istumaan. Se oli ihan läpimärkä ja jäässä, mut eihän se voi ite päättää millon mikäkin homma loppuu. Kävin sit komentamassa toista maahan, ei auttanut. Laitoin tassut väkisin maahan, ei auttanut. Lopputulemana istuin toisen selkään ja se autto. Siinä Ruu vielä makas hetken ja sit pikkupätkä seuruuta, palkka ja autoon lämmitteleen.

Mietin et mahtokohan toinen ottaa itteensä moisesta kohtelusta mutta ehän sillä mittään ollut hampaankolossa ku toista kierrosta alotettiin. On se vaan niin kiva koira kun ei tuommoset pienet komentelut tunnut missään... Seuruuta ja heittelin palkaksi palloa et pääsi oikeen juokseen. Hyviä pätkiä.

Toka kierroksella taas vähän seuruuta ja tahdin muutoksia. Tosi täpäkkä ja skarppina, jes! Sit luoksetuloja. Lyhyeltä matkalta tosi hyvä, muutama metri väliä ja himmailu alkaa. Hemmetin hemmetti!

Vika kierroksella henkilöryhmää pitkästä aikaa ja sit eteenmeno tositosi pitkältä matkalta! Ruu ei nähnyt palkan vientiä ja ensimmäistä kertaa sillä loppu usko palkan olemassaoloon. Tuli takasin ja lähetin uudestaan hieman lyhyemmältä matkalta. Taas loppu usko. Kolmannella kerralla lähdin juokseen Ruun perään josta Ruu sai uskoa juosta tarpeeksi kauas. Sieltähän se purkki löytykin! Käytiin yhdessä toteamassa et täällä se on ja ei muuta ku takas alkuun sadan metrin päähän. Nyt Ruu juoksikin suoraan kentän laitaan ja suoraan. TOSI TOSI HYVÄ TREENI! Ruulla loppui usko tekemiseen mut kuitenkin kuitenkin se sai vahvistuksen et todellakin sinne kentän laitaan kannattaa ja pitää juosta, oli se matka mikä tahansa. Aion jatkaa tällä linjalla, eteenmeno palkat aina kentän äärimmäiseen päähän ja mahd. paljon matkaa jotta Ruu oppii juokseen vaikka 300 metriä mikäli niikseen tulee. Kuulostaa suunnitelmalta...