Helou allihuuppa!

Allekirjoittaneesta ei ole järin aktiivista bloginistia (uus sana Suomen kieleen??!) kuoriutunut vaikka treenaamaan ollaankin alettu. Mitähän tässä on viikkojen saatossa tapahtunu...?

 

No ainakin me olimme hanin kans reissussa Oulussa. Mentiin ison maailman tyyliin lentokoneella paikan päälle ja koirat sai vapaa-viikonlopun meistä menemällä hoitoon Sannalle. Ruulla ilmeisesti iski ekana yönä jännä-kakka kun oli hieman ripuloinut, muuten ei isompia ongelmia ollut. Sanna oli käyttänyt koiria kahdessa erässä ulkona, pojat omana porukkana ja tytöt omana. Kaikilla muilla oli kuulemma ollut kivaa paitsi Ruulla joka oli omissa oloissa mököttänyt. Hän nyt tosissaan valmistautuu tuleviin juoksuihinsa eikä häntä tässä prosessissa sovi häiritä, kyllähän te tiijätte...

 

Tänään sitten treenailtiin. Vettä tuli kuin aisaan ja sainpa koiravankkurinkin kiinni liejuun. Kyllä on hienoa olla koiraharrastaja ja vielä hienompaa on juuttua liejuun vesisateella MARRASKUUN (!) viimeisinä päivinä! Tulis jo välillä muutaki kun vettä tuolta taivaalta! Oon ihan superkyllästynyt jatkuvaan harmauteen ja vesisateeseen! No, mutta asiaan... Ruun treenit oli hassun hauskat motskari-reenit. Tarkotus nyt saada vähä ruuvia löysemmälle koiralta, josko siinä unohtuis vähä nuo ravistelut ja maalimiesti pusuttelut. Ruulla oli neljä löytöä ohjelmassa. Eka oli valmis ja siellä oli Ruulle vieras maalinainen. Ensin oli käyty antaan pusuja kasvoille, sit nopea ravistus ja sit alkoi ilmasu. Haukku hyvin, siinä ei mittään mutta tuosta haukkumisen alotuksesta pitäs saaha nuo pusut ja ravistelut mäkeen! Toinen ukko ois pitänyt olla haamu mut siitä tulikin samaan tapaan valmis kun Ruu ei haamua nähnyt. Jälleen maalimies oli entuudesta tuntematon ja samoin oli sielläkin käyttäydytty. Kolmas oli haamu ja neljäs oli peräänlähtö. Haukku kaikki ihan hyvin ja oli ihan kivat hyvänmielen treenit. Enstaina teemme ihan pelkän haukku-harjoituksen, sille taitaa nyt olla akuutein tarve ennen kesän koehommia.