Sovittiin treffit vanhan treeniporukan kans ja käytiin yhdessä treenaamassa. Toisille oli kevään eka treeni eli ei vissiin ihan turhaa reissua tullu tehtyä ku sain toiset houkuteltua mettään! ;)

Ruulle kolme valmista ukkoa. Tuuli pyöri oudosti ja ekalle ukolle kun Ruuta lähetin niin se teki ensin alkuun kaks tyhjää vaikkei niin ollut tarkotus tehdä. Lähetin Ruun loivasti oikealle mutta tosiaan tuuli pyöritti silleen et Ruu juoksi ihan pöljänä vasemmalle! Pari kertaa huusin sen takas ja lähetin aina vähän eri paikasta kunnes lopulta kolmannella kerralla sain sen kaartamaan oikealle kun kehuin sitä keskilinjalta heti kun nokka vähänkään käännähti oikeaan suuntaan. Haukku irtos ihan hyvin, tais tulla reilu 20 haukun sarja ennen palkkaa.

Toka ukko oli valmis ja  sen Ruu hoiti hyvin, lähti juuri sinne minne lähetin ja  maalimies löytyi heti. Ainoa vaan että nyt haukkua sai vähän aikaa odotella. Tuli kuitenkin ilman auttamisia.

Kolmas taas samaan suuntaan ku ensimmäinenkin. Vaikka lähetin Ruun ihan liioitellun oikealle niin se silti kaarsi taas vasempaan. Karjasin niin lujaa ku jaksoin EI ja Ruu korjas kurssia. Sitpä se ukko löytyikin ja taas haukku irtos ihan hyvin.

Lopuksi vielä jäätiin vähäksi aikaa leikkimään toisten ryhmäläisten kans ja yllätys, yllätys, meän Ruu ei alkanut toisten kans enää leikkimään. Viime kesänä seura vielä kelpasi, tuli juostua ja painittua toisten kans mut nyt Ruu vaan juoksenteli yksin jossaki poissa toisten lähettyviltä. Seurasi kuitenkin muita aina sillon tällön ja kävi välillä siinä näyttäytymässä mutta muuten juoksenteli vaan omiaan.

Niin ja tänään sitten alkoi juoksut. Onneksi jätettiin Lasse jo Ouluun niin ei tartte alkaa mitään eristyksiä koirille miettimään. Ikävä vaan papparaista mutta kohtahan sen saa taas kotia!