Eilen oli Ruulla aika raskas päivä. Oli jälkitreenit ja sen perään vielä tottistreenitkin. Lapsi joutui siis töihin ihan tosissaan.

 Tehtiin esineruutu jonne Ruulle vietiin takakulmiin nahkahanska ja lompakko. Lähetin Ruun ensin vasempaan nurkkaan. Se juoksikin suoraan sinne, kääntyi oikealle siinä takarajalla ja juoksi oikeaan kulmaan. Sieltä löytyikin heti se nahkahanska ja sitä sitten kauhealla kyydillä mulle tuomaan. Olis pitäny jättää treeni tähän, sen verran hyvä suoritus oli... No, päätin kuitenkin jatkaa. Lähetin Ruun hieman eripaikasta uudestaan sinne vasempaan nurkkaan. Ruu oli omasta mielestä sitä mieltä et hän on sen nurkan jo kattonu eikä siellä mitään ole. Päätin sit lähtä sinne kaveriksi käveleen kun yritin useamman kerran eri kohdista sitä saada sinne menemään. Josko se sit hoksais sen lompakon. No lähdettiin käveleen yhdessä sinne niin eiköhän jostakin paukkaa paikalla jonkun hirvimiehen pohjanpystykorva-narttu. Minä yrititän äristä sille et menis hiiteen ja samalla kuulen ku joku yrittää vislailla sitä koiraa sieltä metsästä. No, saadan koira siitä lähtemään hetkeksi ja otetaan se lompakko. Palataan takaisin tielle missä muut on ja jäädään hieman purkamaan äskeistä tilannetta. Eiköhän tien toiselta puolen eri suunnasta jolkottele karhukoira tutkapantoineen! Mitä tekee karhukoira, suoraan Ruun niskaan! Onneksi yksi treenikavereista tulee väliin ja nostaa tämän karhukoiran pois Ruun päältä. Minä lähden viemään Ruuta tässä vaiheessa autoon ja samalla jostakin tulee pyssyn kans mies hakemaan sitä pohjanpystykorvaa. Hieman säikähdettiin kun yht'äkkiä siinä on mies aseen kans. No, se pari löytää toisensa ja he siitä poistuvat. Karhukoiran tutkapannassa oli puhelinnumero johon sitten soittamaan et onko koira vielä jahdissa vai karkuteillä. No ei ole enää ajossa, mutta kun ei olla saatu kiinni. Ok, pidämme koiraa kiinni kunnes omistaja tulee sitä noutamaan ja me päästää jatkamaan treenejä. Mahtavaa tämä hirvestysaika! :) Kivan lisämomentin antaa treeneihin.

 No kaikkien käytyä ruudussa on jälkien vuoro. Ruun jälki oli vanhentunut vajaan pari tuntia. Se oli aikalailla sen 500 metriä ja hyvin hankala. Oli paljon ojien ylityksiä, välillä ihan kangasmetsää ja välillä taas semmosta rämettä. Mulla oli välillä suuria vaikeuksia kulkea koiran perässä kun tuntui et raahasin mukana puolta metsää. Jäljen päätteeksi saaliina oli vain kolme keppiä. Yhden kepin hoksasin mikä välille jäi. Ruu vaan jostakin syystä paahtoi sen yli. Ne kaksi muuta keppiä jäi jäljentekijälläkin unholaan et missä ne suurinpiirtein oli. Mut ihan hyvin Ruu metsässä työskenteli, ajo nenä maassa ja ruumaisesti mentiin lujaa, kaikki kulmat, mutkat ja ojat selvittiin juuri niin kuin pitikin eli ei voi koiraa moittia vaikkei keppejä enempää noussutkaan.Oltiin ihan likomärkiä metsästä päästyä, niin koira kuin ohjaajakin. No, ei muuta kuin koira taas autoon ja ajamaan kaverille tekemä jälki.

 Sitten tulikin jo kiire tottikseen. Ei muuta kuin nasta lautaan et keretään. Oli mahtava päästä halliin, likomärkänä likomärän koiran kanssa! Toisilla oli ihan siistit ja asialliset kamppeet ja me näytettiin siltä kun oltais jostakin luolasta paukahdettu paikalle. No, ulkonäköhän ei treenaamiseen vaikuta. Ohjelmassa oli seuraamista, perusasentoa, käännöksiä ja omia juttuja siinä samalla. Olin ihan yllättynyt, et Ruu ei ollut sen kummemmin väsähtänyt hallilla. Se teki hyvällä vietillä hommia niin kuin muutenkin ja sitä oli kiva katsella. Alussa mokasin sen verran et tallasin Ruuta varpaille. Tehtiin liikkestä istumista ja palatessani takaisin koiran viereen niin enköhän polkenu sen takajalan päälle! Tämä näky sit lopputreeneissä silleen et Ruu varo hirveesti mua mitä se ei koskaan tee. Se kyllä seurasi hyvin ja seuraamisen päätteeksi istuikin ihan suorassa vieressä mut jos yritin käydä välillä siitä pois ja palata sen viereen niin eiköhän koira varalta pakittanut vähän kauemmas vinoon ettei tää sotanorsu enää tallais hänen varpaita. Toivottavasti se ei enää seuraavissa treeneissä muista sitä! No, eipä tuo yleensä kovin pitkävihainen ole ollut...
Liikkeestä maahan meno tuottaa edelleen tuskaa. Tämäkin oli meidän viime talven bravuureita mut kesän tottistauko on tehnyt tehtävänsä. Ruu ei haluais millään mennä maahan liikkeestä. Ja toinen mikä tuottaa tuskaa on paikallaolo. Siinäkään ei ole ennen ongelmia ollut, mut nyt se vaan tuntuu ihan liian pitkältä ajalta pysyä siinä maassa. Prkl. Ja kun saan Ruun maahan ja paikalle, niin eihän se voi siinä maassa enää sitten olla kun minä lähden tulemaan takaisin. Siinä vaiheessa se pomppaa istumaan. Voi että ketuttaa! Kyllä se viime talvena osasi... Tästä opittiin se, että ensi kesänä treenaamme tottista vaikka mikä olisi! Tämmöstä hasardia ei saa päästä enää syntymään!

 Ruu olikin sitten melko väsynyttä tyttöä kun päästiin kotia. Treenit kesti kolmesta seitsemään plus tietenkin automatkat siihen vielä päälle. Ei sillä, oli omistajakin puhki kotiin päästyä. Nyt lataamme akkuja taas pari päivää et jaksamme ropsia hommia keskiviikon tottistreeneissä!