Treenisaralla on ollu hippasen hiljasta, ehkä ihan hyvä niin vaihteeksi. Ihan sohvapotuiksi ei kummiskaan olla heittäydytty, on pyöräilty ja lenkkeilty keskenämme ja sitten koirakavereiden kans.

Viikonloppuna oli sisko, sen ukkeli ja heän vauva meillä kylässä. No siinähän sitä oli hoitamista, tai no lähinnä hoitamisen estämistä... Ruu kun ei millään voi ymmärtää miks hän ei saa itkevää Vilmaa lohduttaa. Sillä pyörii pää ku tunturipöllöllä siinä vaiheessa ku vauva itkee ja minä saan kaksinkäsin siitä kiinni pitää et se ei mee toisen naamalle. Ruu joutuki tasasen tappavaan tahtiin jäähylle, sen hoitotoimenpiteet kun tahto olla vähä rajuja 4,5 kk vanhalle vauvalle. Mut mikä tärkeintä, se ei ole missään määrin lapsille vihainen tai aggressiivinen. Välillä meinaa mennä naapureiden lasten kans hermot ku Ruu haluaisi pakkorakastaa niitäkin.

Niin ja nyt on ilmottauduttu tuon mamin pikkasen kans puhelimitse AD-kokeeseen. Siis ihan omalla NMT-GSM matkapuhelimellani soittaa pirautin. Vielä ku sais kirjallisena tuon ilmon eteneen niin hyvä.

Terveisin,
hieman yliväsyneet Karjalat, Hanna ja Ruu