Treenattiin tänään Petikossa. Minun pieni rottweiler-lapsi oli jossakin takaraivossa muodostanut oikeaoppisen käsityksen estehyppelystä! Siis upiaa, mahtavaa! Olin niin iloinen tuosta pikku-porsaasta!

Ihmettelin siinä treenatessa et ihan ku olis verta maassa. Tutkin Ruun tassut ja varmistin ettei oo juoksut alkanu. Ei mitään löytynyt eikä Ruu valittanut ku tunnustelin ja painelin. Ei muuta ku koira autoon oottaan toista kiekkaa.

Heti uudestaan metrinen este silleen alusta loppuun kokeenomaisesti. Nappisuoritus. Sit perään liikkeestä seisominen ja nyt hieman haastetta lisää, käännyin ja lähdin palaamaan Ruun viereen. En kuitenkaan viereen asti tullut, kävelin jonkun neljä askelta sitä kohti ja heitin sit pallon taakse ku se kesti tämän mun luoksepaluun niin hienosti. Jes jes jes! Ruu lähti intopiukkana pallon perään mut jostain syystä ei lähtenyt tuomaan sitä mulle. Olin vähän kysymysmerkkinä et mistäs nyt tuulee. Koira tuli mun tykö ja riehuttiin sit toisen pallon kans. Taas panin merkille et verta on tässä meidän ympärille. Ei muuta ku leikki seis ja tutkimaan tarkemmin koiraa. Minun pienellä oli toisessa kannusanturassa vertavuotava haava mutta ei ilmeisesti ollut tarpeeksi iso sillä ei tekemistä hidastanut... Voi kipukynnys!!! Ilmeisesti oli häkissä tassu revennyt kun jouduin treeneihin menomatkalla yhden äkkijarrutuksen tekemään. Sillon kolisi koira melko hyvin häkin laitoja vasten. Mut ei näköjään tämmöset pienet haavat ja verenvuodot treenejä haittaa...