Katso kenguRUU loikkaa... :D




Taskuraketin mukaan ei ehdi edes kamera! :D

Vietettiin viikonloppu Harjavallassa Hannan ja Anan mökillä treenaillessa. Perjantaina saavuttiin paikalle ja asetuttiin taloksi. Lauantai meni jännätessä Veetin ja Janin ekaa hakukoetta. Pojat nappasivat hienosti HK1:n! Onnea siitä vielä vaikka melko pohjanmaan kauttahan tuota tuli porukalla juhlittua melkeempä sunnuntai-aamuun saakka... ;)

 

Lauantai ei kuitenkaan mennyt ihan juhlimiseksi, käytiin kuitenkin vähän treenaamassa. Tehtiin semmoseen heinikkoiseen maastoon alokasluokan rata. En nyt muista enää ihan tarkkaa mitä kaikkia kikkoja Ruulle sinne tuli mut tyhjiä ja löytöjä oli. Ihan ok reeni ilmeisesti kerran ei mitään suuria tunteita herätä ku yritän asiaa muistella.

 

Sunnuntaina sitten oltiinkin enemmän tosissaan. Vaikka kyllä siinä oli tosipaikka kaukana kun enää ei ollut sitä samaa voittaja-fiilistä mikä oli edellisenä yönä... Hieman horjuvasta olosta huolimatta mettään oli mentävä kerran niin kauas oltiin treenaamaan tultu. Tällä kertaa mentiin samalla paikalle missä edellispäivänä oli kisat järkätty. Hieno paikka pitkästä aikaa! Aakeeta laakeeta, hyvin näki mitä koirat teki ja aivan todella hienoja umppareita täynnä koko mettä! Maapiilotki oli maapiiloja, semmosia mihin tämmönen hieman pitempi vartinenkin mahtui hyvin. Ekalla kierroksella Ruu vaan fiilisteli, molemmissa etukulmissa valmiit ukot. Tai akkojahan nuo oli. ;) Ruuttoni ei ollut kummallakaan mikään järisyttävän hienotapainen ollut ja siinä sitten treenin päätteeksi pohdittiin mitä asialle ruvetaan tekemään. Ruu toimii edelleen miesten kans paremmin ja vierailla maalimiehillä ei ole ongelmia, ongelmat on näiden meidän tuttujen akkojen kans! ;) Siinä pohdittiin yhtä sun toista mitä asialle ruvetaan tekemään mutta minä oon nyt sitten vielä makustellut asiaa omin päin töissä kaikessa rauhassa. Jatkossa teemme siten että metsässä maalimiehet ei komenna tai auta Ruuta ollenkaan. Pelkään, että jos tässä kovin aletaan häsläämään löydöillä niin ne on kohta ihan persiillään ja sitten meillä vasta ongelmia onkin. Jatkossa siis maalimiehet on joko kilpikonna-asennossa tai mahalleen maassa ja vaikka suojaavat käsillään päätä. Mut pääasia on ettei siellä piilolla tule mitään kieltoja ja komenteluja vaan annetaan Ruun tehä siellä hommia. Minä tuun sitten piilolle ja otan koiran hallintaan jonka jälkeen vasta maalimies saa "herätä" ja antaa Ruulle palkan. Hyvin rauhallista hommaa siis.  Kentällä treenataan sitten toisella tapaa ilmasuja, siellä Ruu on valjaissa ja mulla kiinni silleen et voin sen stopata metri ennen ukkoa ja tarvittaessa vetää sitä kauemmas maalimiehestä. Mut sielläkään ukot ei oo niitä jotka kieltoja ja komentoja jakelee vaan minä. Nyt aletaan siis systemaattisesti treenaamaan näin ja katsotaan mitä tästä tulee. Pääasia että joka kerralle ei sovita erilaista käyttäytymismallia maalimiehille, semmosta hienoista haparointia nimittäin Ruulla jo alkaa olemaan ilmassa ja viimistään nyt tämä tilanne pitää ratkaista suuntaan tai toiseen tai muuten me ollaan pielessä.

 

Toiselle kierrokselle tehtiin sitten tarkat suunnitelmat. Tällä kertaa maalimiehinä sai toimia Jani ja Jaana. Jaana oli meillä vierailevana starana ja Janin kans Ruu on aina pelannut joten nämä oli sitten idiootti-varmat maalimiehet. Ekalla kerralla etukulmissa oli ukot ja tällä kertaa Ruu sai ottaa molemmat tyhjinä. Eli kaks ekaa oli tyhjiä ja kolmannella pistolla oli Jaana maaumpparissa. Jaana oli vetänyt kannen kokonaan kiinni joten Ruulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin luottaa nenään ja ilmaista siinä piilolla. Melko kauan se siinä pyöri ja tarkensi ennen kuin oli aivan varma löydöstä. Nyt ei edes yrittänyt päästä umppariin sisään niin kuin tässä taannoin. ;) Hieno tyttö!

 

Neljäs ja viides pisto oli taas tyhjiä. Ruupi on nyt tullu niin hyvin tyhjiltä pois et päätin kokeilla yliheittoa, Ruu tuli kohti ja annoin vaan uuden ukko-käskyn. Ruu juoksi kolme metriä musta ohi, löi liinat kiinni et anteeksi kuinka. En kerinnyt tehdä mitään kun sillä sytty lamppu et mitä just tapahtu ja siinä samalla se käännähti ympäri ja juoksi uudestaan pistolle.

 

Kuudes pisto tuotti tuloksen, löytönä Jani ja ilmaisukin oli ok. Seitsemäs pisto tyhjä jälleen ja kahdeksas pisto tuotti viimisen löydön. Oltiin vedetty 150 metrin rata kahdeksalla pistolla! :D Jani veti edellisenä päivä alokasluokan radan kahdellatoista pistolla... Hmm... Tarttis vissiin tehdä jotain, meidän siis! ;) Mut ei siinä, hyvä treeni oli ja todella kiva oli pitkästä aikaa ite keskilinjalla edetä kun näki et koira oikeesti tekee siellä hommia ja miten se niillä pistoilla etenee. Olin kyllä tyytyväinen mamin pieneen! Ens kellokisoissa meidän haku-porukka sitten on oma joukkueensa, eikö me näin sovittu! ;)

 

Ennen kotia lähtöä pysähdyttiin vielä Harjavallan haukkujen (vai mitä ne nyt olikaan??)  kentällä. Osa porukasta otti vielä tottista mut määpä otin papan autosta ja näytin sille agility-esteitä! Herra vanhus on ne viimeeksi kolme tai neljä vuotta sitten nähnyt, treeni-ajoista on aikaa jo yli kuusi vuotta! Kyllä se vissiin paikkansa pitää et minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa... Pappa veteli esteitä menemään niin ku mitään taukoja ei ois koskaan ollutkaan. Olihan se hidas verrattuna entisaikojen loistoon mut herran jumala jos joku entinen pikajuoksija vetäis piikkarit kasikymppisenä jalkaan niin ei se yhtä kovaa menis ku parikymppisenä! Lasse oli ihan  mielissään kun hänkin pääsi loistamaan ja tekemään mamman kans hommia. Pieni agility-kärpänenkin taas yritti puraista, olishan se kiva jos vielä joskus löytyis koira siihenkin lajiin!