Jälleen on yhdet treenit takana päin.

Aloitimme ensin toisen ohjaajan kans jolle piti näyttää liikkeestä maahan menoa. Treenailtiin sitä ensin omin päin ja liike sujui hyvin. Otimme myöskin omaksi iloksi seuraamista ja kerran tehtiin noutokin. Liikkeet meni mukavasti ja otin treeneihin mukaan uuden tavan palkata Ruuta. Kuppi maahan, käydään yhdessä toteamassa et mitä herkkuja siellä on ja ei muuta kuin hommiin. Kun hommat hoitaa kunnolla niin vapautus ja Ruu pääsi kupille. Toimi hyvin, aiomme ehdottomasti käyttää tätä enemmän hallitreeneissä. Koti-tottiksessa tämä on joka päivä ruuan annon yhteydessä mukana ja nyt toin tämän kikan hallille mukaan. Käy kuin väärä raha!

Lopulta oli meidän vuoro näyttää ohjaajalle liikkeestä maahan meno. Olimme asiaa niin hyvin keskenämme pohjustaneet ettei Ruuta enää huvittanut tämä liike kun se olisi pitänyt kunnolla jaksaa hoitaa. Ohjaaja sanoikin meille ohjeeksi et toistoja hyvin vähän per liike ja jos en ihan jaksa vaan ookailla hallilla niin voin aivan hyvin opettaa Ruulle välissä vaikka tassun antoa tai kyljellään makaamista. Pääasia et liikkeet mitä jo osataan niin ne ei kävisi liian tylsiksi liioilla toistoilla.

Siirryimme toiselle puolen hallia jossa piti näyttää toiselle ohjaajalle seuraamista eri askellajeissa. Jouduimme jälleen odottavalle kannalla ja päätin kokeilla toisen ohjaajan neuvoja. En viitsinyt enää hinkata Ruun kanssa seuraamista tai mitään muutakaan mitä oltiin jo omin päin treenailtu joten kävin hallin lattialle istumaan ja me treenattiin tassun antamista. Voi vitsi, olisittepa nähneet Ruun ilmeen! Se oli ihan sitä mieltä et voiko täällä tosiaan saada jostakin noin mukavasta ja helposta jutusta makupaloja! Lopulta tuli meidän vuoro näyttää seuraamista ja Ruu toimi kuin ajatus! Sillä ei katsekontakti pudonnut kertaakaan, se ei edistänyt eikä poikittanut. Seuraaminen oli kuin oppikirjasta kävelin, juoksin tai hiivin, ihan sama. Näytettiin kolmesti ohjaajalle seuraamista josta kolmas kerta oli kaikkein huonoin. Siinä näky taas Ruun olemuksesta et tää kolmas kerta oli liikaa, hän osaa jo tän homman! Mut noin pieni asia kuin tassun antaminen kesken tottis-liikkeiden sai taas koiraan roppakaupalla eloa vaikka pitkät treenit oli jo takana! Tätä aiomme hyödyntää ehdottomasti enemmän. Tehdään liikkeet ja sit jotain omaa kivaa väliin ettei se mee siihen et Ruu nuohoaa maata josko jollakin olisi makupaloja sattunut tippumaan maahan.

Niin ja jälleen olemme hieman päivittäneet koirien ruokalistaa. Jatkossa meillä syödään Happy Dog-nappuloita aamuisin ja iltaisin NEUta ja säännöllisen epäsäännöllisesti lihaisia luita. NEU on myöskin treeneissä mukana et se toimii sitten samalla palkkana ja iltapalana Ruulle. Siis iltapala-annos on treeneissä palkkana ettei sitten enää kotona saa enempää. Hallilla täytyy tehdä töitä ruuan eteen ja ansaita se! ;) Hyvin on NEU koiriin uponnut!