Ruuhan on ikänsä ollut vaikea koira. Jo samana päivänä kun Ruu kotiutui, tuli ensimmäistä kertaa mieleen että minkähän sitä on tänne pirttiinsä hakenut. Ruu on rakastanut olla numero yksi aina ja mamin pienenä se on numero yksi saanutkin olla, ehkä vähän turhankin kanssa. Jos joku asia ei ole sujunut Ruun toivomalla tavalla, se on mielipiteen ilmaissut ja toisinaan hampaiden kanssa. Ruu on pentueen ainokaisena saanut pienestä asti olla kukkona tunkiolla eikä ole oikein oppinut semmoisia normaaleja lauma-käyttäytymissääntöjä minun mielestä. Se ei ole koskaan osannut esim. leikkiä toisten koirien kanssa ja välillä sillä on ollut muutenkin käyttäytyminen toisten koirien seurassa hieman ristiriitaista. Koskaan en ole nähnyt että Ruu olisi toiselle koiralle alistunut enkä myöskään ole koskaan nähnyt Ruun alistuvan yhdellekään ihmiselle.
Nyt pääsiäisenä, viimeisenä lomapäivänä Rukalla Ruu sitten puri yhtä Elisaa tavalla joka oli minusta täysin anteeksiantamatonta. Pelattiin illalla korttia ja Ruu nukkui pöydän alla jaloissa. Elisalla tippui yksi kortti maahan ja kun hän oli korttia lattialta nostamassa, nappasi Ruu käteen kiinni. Ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, oli toisella keskellä kämmentä reikä. Päätin, että tämä on nyt viimeinen kerta kun Ruu ketään satuttaa. Onneksi ei kuitenkaan pahemmin loppujen lopuksi käynyt mutta en ala odottamaan sitä hetkeä kun jotain pahempaa voisi käydä. En kuitenkaan voi aina joka tilanteessa koiraa vahtimassa olla kuten tapahtunut tilanne kertoo.
Ruu on aina ollut koira, joka on vaatinut meiltä jatkuvaa valppaana oloa ja tarkkailua. Esim. Lassea ei tarvitse koskaan missään tilanteissa pelätä ja miettiä sen reaktioita mutta Ruuta on aina pitänyt pitää silmällä ettei sillä mene hommat överiksi. Siksi päätös nyt oli seuraavanlainen, en ota sitä riskiä että joskus jossakin tilanteessa käy huonommin tai vaikka kohteena on lapsi.
Kaikesta huolimatta, Ruu on ollut ja tulee aina olemaan meille erittäin rakas ja tärkeä koira. Se on ollut koira isolla koolla, sen kanssa on ollut ilo harrastaa ja opetella palveluskoira-lajeja. Se on ollut koira joka on aina rakastanut tekemistä ja se on kestänyt kaikki kokemattoman ohjaajan virheet. Se on ollut enemmän kuin uskalsin toivoa saavani rottweileriä hankkiessani, se on ollut elämäni koira omalla tapaansa. Se on ollut meille enemmän kuin perheenjäsen ja tämä tilanne on meille äärimmäisen vaikea. Ihan käsittämätöntä että Ruu on poissa.
Alla kaksi viimeisintä kuvaa Ruusta. Kuten kuvasta näkyy, Ruu lähti terveenä, reippaana ja elinvoimaisena. Toinen kuva sitten onkin jo ensimmäisen piikin jälkeen.
Nuku hyvin pikkuinen, maailman rakkain rottweiler-tyttöni. 
Voi kuulkaa, toinen oli niiiiiin täpäkkänä! Otin alkuun seuraamista. Oli niin suora, niin skarppi ja terävä et oli äärimmäisen lyhyt kierros. Voi ettien että! Kunpa treenaaminen ois aina tämmöstä.
